torstai 30. kesäkuuta 2016

Fiiliksissä!

Voi vitsi! Tää on yksi rakentamisen hienoimmista ajoista. Tietysti hirsien saapuminen tontille oli yksi iso joululahja ja kun kääröjä sai avata oli emäntä kyllä ihan liekeissä. Ja niin on muuten nytkin. Viittä vaille valmista alkaa olla, kaappeja rakentuu seinille huimaa vauhtia ja kodinhoitohuonekin näyttää valtavan suurelta kun siellä komeilee hienot kaappirivit.

KHH ulko-ovelta
On muuten ihan hirvittävän hankala kuvata noita kapeita ja pitkiä tiloja, niitä mittasuhteita ei saa millään kuvaan ja oikein mistään suunnasta ei saa koko huonetta kuvattua.
Tässäkin korkeiden kaappien takana on vielä pari kaappia tulevine tasoineen.

Ja mä oon kyllä niin ylpee tuosta mun miehestä, se tosta noin vaan taas laittaa kaapit paikoilleen ja vielä ihan yksinään! Se jaksaa painaa, ei valita ja osaa vaikka mitä. Onneksi se on mun ;)



Tämmösiä ei Ikeasta saa. Mittatilaustyötä paikalliselta puusepältä, kuten kaikki meidän kiintokalusteet.
Eteisen peiliovikaappi ja talon pääovi

Ja kodinhoitohuonetta sekä emännälle harmaita hiuksia tuottanut IV-kone



















Ja on muuten mun saumaama lattia, että on se emäntä joskus jotain muutakin tehnyt kun soittanut suutaan.
Kaksi viikkoa. Katotaan kuin sujuu! Ihanat viikonloput kaikille, mä jään fiilistelemään mun ihania kaappeja <3

maanantai 27. kesäkuuta 2016

It's a date!

Meillä ollaan nautittu juhannuksesta kaikessa rauhassa ja kiireetömyydessä, sillä nyt alkaa viimeinen rutistus (tai ei nyt ihan mutta kuitenkin). Meillä on meinaan treffit sovittu rakennusmestarin sekä kunnan rakennustarkastajan kanssa 15.7 ja tavoitteena olisi siis saada muuttolupa ennenkuin tarkastaja jää kesälomille.




Viime viikoilla meillä ollaan tehty viimeisiä laatoituksia, vesieristyksiä, kaapistojen asennuksia ja montaa muuta. Myös ilmastoinnit on nyt asennettu loppuun ja säädetty kohdilleen, siitä on vielä pöytäkirja tulossa.

Kodinhoitohuone on pakkeloitu, maalattu, vesieristetty ja laatoitettu. Tarkoitus oli ennen juhannusta se saada valmiiksi, mutta saumaus vielä puuttuu.






















Nyt meillä odottaa järkyttävä kasa kaappeja koko talo täynnä, että saadaan ne paikoilleen.
Lattiamateriaalin kanssa oli myös pieniä ongelmia. Minun tilaamani lattiaa ei saanutkaan. Tai olisi saanut mutta vasta reilusti elokuun puolella ja sehän ei millään nyt käy! Harmi oli mielettömän suuri kun vaihtoehtoa ei tuntunut löytyvän ja olisin halunnut juuri sen. Netrauta taisi kuitenkin pelastaa päiväni ja lupasivat tuota lattiaan tulevaa vinyylilankkua viikossa. Katsotaan onko se sitten samaa kuin mitä paikallisessa kaupassa ihastelin ;) Mutta on kyllä niin loistavaa palvelua ollut tuolla Netraudassa etten voi muuta kuin suositella!





Nyt kun on juhannuksesta selvitty ja mieskin aloittaa tämän viikon jälkeen loman raksalla raatamisen, täytyy vain toivoa, että vuorokauden tunnit riittävät ja pääsemme muuttamaan suunnitellusti.


Sen jälkeen voimmekin sitten siirtyä ulkohommiin ja uskokaa pois, niitä riittää!

torstai 16. kesäkuuta 2016

Heinäkuu lähestyy, miten käy?

Viime vuonna tähän aikaan meillä oli kova kiire saada paperihommat valmiiksi rakennuslupaa varten, kun kunnan rakennustarkastaja jäi juhannuksesta kesälomille.
Tänä vuonna soittelin tarkastajalle ja kyselin kesälomista, että jääkö samaan aikaan, nyt jää kuitenkin vasta heinäkuun 18. päivä lomille, joten armonaikaa on vielä reilun kuukauden verran. Muutolupaa täällä siis ollaan vailla, mutta vielä on kesken, kesken on!

Vuosi sitten tontilla näytti tältä




Talon paikka merkitty puilla

Isompia hommia talossa on vielä kodinhoitohuoneessa, jossa pitäisi alkaa laittamaan vesieristystä lattiaan. Laatat on jo valmiina, eli sitten pääsisi heti laatoittamaan. Seinien pakkelointi on vaiheessa, kodinhoitohuone on yksi niitä tiloja jossa hirsipaneelia ei ole. Seinät on tarkoitus vain maalata, koska kaappien takaa ei juuri näkyvää seinäpintaa paljoa jää.

Listoitukset on hyvällä mallilla ja kiintokalusteita tulon päällä. Sitten pitäisi vielä valita alakertaan laminaatti. Tarkoitus oli laittaa samaa kun ylös, mutta en ollut kauhean tyytyväinen valintaani.


Se on ihan kaunis lattia, mutta puhtaanapito mietityttää... Kaikki pöly näkyy siinä ja vaikka kuinka sitä pyyhkisin, tuntuu ettei se silti näytä puhtaalta, on hiukan turhan matta pinta minun makuuni. Jos jollain on nyt kultainen vinkki puhtaana pitoon, niin olisin enemmän kuin kiitollinen, meinaan sitä löytyy melkein 7 pakettia ja niillä olisi hyvä ollut alakertaan jatkaa...

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Hirsiseinien sisäpinnat, Bloom paneelivaha

Minun on jo jonkin aikaa pitänyt kertoa tuosta hirsipintojen käsittelystä sisätiloissa, mutta aina on tullut jotakin muuta, mutta nyt sitten vihdoin asiaan!

Meillä on kaikki sisätilojen hirsiseinät ja hirsipaneelit käsitelty Bloom paneelivahalla, sävyssä poutapilvi. Hirsipintaa meillä on talossa paljon. Ainoastaan lasten huoneissa on yhdet seinät laitettu kipsilevyllä, ja tietysti märkätilat laatoitettu ja ns. toisarvoiset tilat (komerot, keittiön kaappiseinät yms) myös kipsilevyllä.

Vahoissa kannattaa olla tarkka, sillä kaikkien vahojen päälle ei pysty sitten koskaan laittamaan mitään muuta. Kunnon vahaan ei tartu maali, jos mieli joskus muuttuu ja hirsipinnan haluaakin toisen väriseksi. Minä aikoinaan soitin Bloomin maahantuojalle ja kysyin asiaa. Bloom on kuitenkin vesiliukoinen vaha, joten sen päälle pystyy niin halutessaan myös maalaamaan.

Bloomin vahan olen levittänyt hirsipintaan QPT:n 125 mm siveltimellä. Olen kokeillut levitykseen myös vaahtomuovisivellintä ja telaa, mutta aina päätynyt takaisin tuohon sutiin.

Ovat muuten laadukkaita pensseleitä, ei irtoa karvoja ja harjat ovat tukevat, eivät sellaiset löysät ja veltot. Ja kestäviä!

Hirsiseinät olen käsitellyt kahteen kertaan, hirsipaneelit yhden kerran. Tämä ihan johtuen siitä, että hirsiseinä on laitettu pystyyn jo viime loppukesästä ja paneeli vasta myöhemmin. Hirsi alkaa tummua todella nopeasti, joten se oli huomattavasti tummempaa kuin uunituore hirsipaneeli ja vaati minusta näin ollen toisen käsittelykerran. Kyllä muutenkin huomaa, että kahteen kertaan käsitellyt seinät ovat hieman tasaisempia kuin vain kerran vedetyt, värieroa niissä ei juurikaan huomaa. Taitava maalari siis saa mielestäni Bloomilla hyvää jälkeä jo yhdelläkin levityskerralla.

Itse vahan levittäminen sujui näppärästi, vaikka ensi se tuntui vaikealta. Oikean tekniikan löytäminen kuitenkin helpotti urakkaa huomattavasti. Itse ainakin koin helpommaksi ajatella levitystä enemmänkin tosiaan vahaamisena kuin maalaamisena, jossa ensin sai vahan hieman "hangata" hirteen ja vasta sitten vetää takaiseksi, vähemmän on enemmän tässäkin asiassa. Ja tietysti hirsiseinää maalatessa on hyvä muistaa mennä hirsi kerrallaan, kesken hirttä ei maalausta kannata jättää, minä en ainakaan hyvää rajaa saanut aikaiseksi, vaan se jälki kyllä jää hirressä näkymään.


Tässä esimerkiksi mies käski vetää maalia etukäteen tuon lattianlämmityssäätimen alle, ja kyllähän siinä läntti näkyy kun muu seinä maalattiin sen jälkeen, eli ei kannata tehdä noita paikkamaalauksia, vaan hirsi kerrallaan.

Bloomi ei kyllä juuri valu, eli valumajälkiä ei ole tullut. Se on sellaista todella hyytelömäistä tavaraa ja tosiaan mukavaa maalattavaa.

Tässä vielä tämä epäonnen nurkka,josta kirjoittelin tässä postauksessa.  Nurkka onneksi saatiin hyvin pelastettua. Ei kyllä juuri mitään jäänyt onneksi näkymään.

olohuone

alakerran makuuhuone

yläkerran aula




maanantai 6. kesäkuuta 2016

Musta sauna

No niin meidän sauna on paneloitu, kiuas tilattu, kuitu vedetty kattoon eli enää puuttuu lasit ja lauteet. Ja sitten se on valmis.

Saunasta tulee musta, todella musta, lauteetkin on ehkä tarkoitus käsitellä mustaksi, katostaan nyt mistä tavarastakin ne tehdään.


Olen ääreetömän ihastunut radiatamäntyyn ja se olisikin ollut ihana valinta niin paneeleihin kuin lauteisiinkin. No se radiatamännystä sillä raksalla pönöttää nippu nipun perään tuota ah niin ihanaa kuusipaneelia, eihän kukaan nykyään enää laita saunaan kuusta?  En muista mitä olimme saunasta sanoneet, lauteet jätimme pois talotoimutuksesta ja mielestäni paneelitikin, mutta siinä ne nyt kuitenkin olivat ja niillä mentiin.

Jotain erikoista piti niistä sitten vääntää, kun materiaali oli oksaista ja ja ei niin kaunista kuusta, joten käsittelimme ne siten Tikkurilan Supi Arctic saunasuojalla. Ensimmäinen väri oli Kiruna, joka oli tumman ruskea, mutta ei mielestämme tarpeeksi tumma joten eikun uutta purkkia ja tällä kertaa värinä Kemi. Ulkona maalatessa tuo oli muuten ihan sininen, mutta kuivuttuaan muuttui enemmänkin mustaksi. Hiukan kyllä ihmettelen kun isä maalasi niitä, että tuotako saunaan pitäisi laittaa, mutta kyllä siitä musta tuli :)





sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Heräteostos

Niin siinä sitten käy kun on liikaa aikaa ja talo tässä vaiheessa että täytyy ruveta miettimään hankintoja.

Ruokapöydästähän olen puhunut jo pitkään, eli se oli tietysti hankitalistalla ensimmäinen. Minähän en tuota kossunpullon hinnalla saatua ruokapöytää uuteen taloon huoli mistään hinnasta.

Niinpä minä hullunkiilto silmissä  kätevänä emäntänä marssin tuohon aitoon ja alkuperäiseen Maskun kalustetaloon ja siinähän se oli, heti ensimmäisenä minua tuijottamassa tuo ihanuus!


Ihan tätä pöytää en nettiselailujen perusteella lähtenyt ostamaan, vaan puolta edullisempaa, mutta kun se oli pakko saada. Noh, pyysin tarjousta ja esittelin sitä kotona miehelle ja ihailin. Ja tänään sitten kävin sen itselleni meille ostamassa!

Kuvan pöytä on siis jatkettavaa mallia, jatkettuna sillä on pituutta 225 cm ja leveyttä 100 cm. Siihen ostin myös kuvassa näkyvät tuolit mustana ja kahdeksan kipaletta. Kyllä meidän nyt kelpaa viikonloppuaamuisin siinä syödä kaikki yhdessä aamupalaa auringon paistessa ruokailuerkkerin ikkunoista sisään!

Sitä odotellessa, hyvää alkavaa viikkoa!